Jenni Vartiainen
"Olen auki musiikin edessä ja tunnen olevani onnekas, että saan kertoa elämästäni laulujeni kautta. Silloin olen rehellisimmilläni." Jenni Mari Vartiainen (syntynyt 20.3.1983 Kuopio) on laulaja, joka tuli tunnetuksi Gimmel yhtyeen jäsenenä. Jennin ensimmäinen levy "Ihmisten edessä" julkaistiin vuonna 2007 ja toinen "Seili" 2010. Jenni on uransa aikana saavuttanut yhdeksän Emma-palkintoa ja hänen albumejaan sekä singlejään on myyty tähän mennessä 180 000.
Ennen Gimmeliä Jenni kävi Kuopion musiikkilukiota. Hän on myös harrastanut taitoluitelua 16 vuotiaaseen SM tasolla. Gimmelin historia missä Jenni lauloi jäi varsin lyheksi. Se ilmoitti hajoavansa noin kahden ja kolmen vuoden aikana. Silloin Jenni ilmoitti jatkavansa soolouralle. Jenni solmi kesällä 2005 levytyssopimuksen Warnerin kanssa.
Jenni poseerasi ensimmäisenä suomalaisena Cosmopolitan (suomen verion) lehden kannessa. Maaliskuussa 2008 Jenni oli Meksikossa julkaistavan Cosmopolitanin kannessa. 31.3.2010 julkaistiin Jennin toinen albumi "Seili". Jenni elää avioliitossa muusikko, äänentuottaja ja säveltäjä Jukka immosen kanssa. Hän omistaa kaksi koiraa Urho Kepposen ja Paavo Lepposen. Siksi Jennin lempieläin onkin koira. Lempiväri Jennillä on valkoinen ja lempi elokuva Myrsky Sisälläni.
Jennin virallinen fanisivu : www.jennivartiainen.fi
Tietolähde : Wikipedia ja oma pää :--)
Jennin fanituotteita : http://www.tehtaanmyymala.fi/PublishedService?file=&pageID=3&action=view&groupID=525&OpenGroups=525